Karvanpoisto sokeroinnilla


Sokerointi on karvanpoistomenetelmä, jossa ihokarvoja poistetaan sokerimassan
avulla samankaltaisesti kuin vahalla. Sillä voidaan poistaa ihokarvoja lähes mistä
tahansa. Sokerointi on myös erittäin hygieenistä. Sokerointi sopii kaikille.

Sokerointiväli on karvan kasvunopeudesta riippuen n. 4-6 viikkoa. Sokerointi ei
ole kivutonta, mutta säännöllinen karvanpoisto ohentaa ja harventaa ihokarvoja sen verran, että ajan myötä kivun tunne pienenee huomattavasti.
Parasta sokeroinnissa on se tunne, miltä iho tuntuu jälkeenpäin. Se on uskomattoman sileä ja pehmeä - vielä pitkään sokeroinnin jälkeenkin.

Vahaukseen nähden sokerin etuna on vesiliukoisuus sekä se, että sillä voidaan poistaa
lyhyempiä karvoja kuin vahauksella. Sokeri tarttuu ainoastaan itse karvaan ja kuolleeseen
ihosolukkoon, jolloin iho ei ärsyynny toimenpiteestä. Sokerilla voidaan poistaa hyvin lyhyttä karvaa, jopa alle 2 mm pitkää.

Sokeroinnissa karvat poistetaan karvan kasvusuuntaan. Näin karvat eivät katkeile, kuten
joskus vahauksessa ja iho pysyy karvattomana pidempään. Tämä ja sokeroinnin ihoa kuoriva
vaikutus myös ehkäisee karvatupentulehduksia. Koska karvat eivät katkeile, vaan lähtevät
kokonaan, sokeroinnin avulla saadaan vähennettyä ja heikennettyä karvoitusta paljon
tehokkaammin kuin vahauksella.
Sokeri ei ole kuumaa, se ei polta eikä aiheuta arpia. Sokeri on 100 % luonnontuote eikä
tuotetta ole testattu eläimillä. Sokerointimassa ei sisällä yleisesti allergisoivia aineita ja se on
hyvin siedetty. Se sopii myös kuivaihoisille, ja sen on kerrottu olevan kivuttomampaa kuin
vahauksen. Sokerointi on myös mitä parhain vartalonkuorintamenetelmä.

Brasilialainen sokerointi
Brasilialainen sokerointi tarkoittaa intiimialueiden sokerointia. Brassissa sokeroidaan joko ns. "kaikki" (häpykumpu, nivuset, häpyhuulet ja pakaravako) tai voidaan jättää pieni alue sokeroimatta esim. häpykummulle. Sokerointi tapahtuu selin- ja kylkimakuulla jalat koukistettuina eri asennoissa. Oman ja tekijän mukavuuden vuoksi olisi hyvä käydä alapesulla ennen toimenpidettä tai halutessaan voi käyttää myös hoitolamme wc:ssä olevia intiimikosteuspyyhkeitä.
Moni epäröi brassiin tuloa mahdollisen kivun takia. Suurin osa asiakkaista kertoo kuitenkin,
että kipu oli lievempää kuin oli pelännyt ja että sokeroinnin edut varsinkin bikinialueella (ei
punaisia pilkkuja, ei kutiavaa sänkeä, ei ärsytystä) ovat niin suuret, että kivun kerran kuussa kestää.

Ennen ja jälkeen sokeroinnin
Karva tulisi olla ainakin 2-3mm pitkää poistoon tullessa, jotta karva tarttuu hyvin sokerimassaan. Silti ei kannata kasvattaa karvaa kovin pitkäksi (yli 3 cm), sillä pitkä karva saattaa tukistaa hieman, kun sokerimassaa levitetään. Tarvittaessa karvaa voi leikata lyhyemmäksi itse . Iho kannattaa kuoria muutama päivä ennen sokerointia.  Iho ei saa olla rikki, vaan sen tulee olla terve.
Sokeroinnin jälkeen ihoa ei saa kuoria muutamaan päivään. Saunaa ja hikiliikuntaa tulee välttää 24 tuntia. Myös aurinko, solarium ja itseruskettavat tuotteet tulee unohtaa vuorokaudeksi. Ehkäistäksesi mahdolliset sisäänkasvavat karvat, kuori ja kosteuta ihoa
säännöllisesti seuraavaan sokerointiin saakka.